Näinhän tässä taas siis kävi etää blogi päätyi elämään hiljaiseloa muun viedessä kaiken energian. 100 % työaika ja vaativampi työnkuva, perhe, muuttuneet ihmissuhteet, rakentaminen ja yksinkertaisesti kaikki se muu opiskelun ympärillä, mitä elämäksikin kutsutaan, vei mehut niin vähille ettei ole kerennyt juuri tietokoneella käydäkkään. En myöskään ole juuri lukenut muiden blogeja ennenkuin nyt. Nyt, kun pääsykokeeseen ei ole enää viikkoakaan, tuntui ihan hyvältä ajatukselta käydä omia mietteitä taas läpi ennen isoa koitosta. Tässä siis lyhyttä ja nopeasti kokoon kasattua katsausta kuluneesta ajasta. Tarkoitus olisi palata blogimaailmaan ehkä kokeen jälkeen vielä viimeisinä lomapäivinä päivittämään tarkemmin, ja jakamaan ne kuuluisat koetuntemukset ja mielipiteet kokeesta.
Miten kulunut vuosi 2019 on edennyt:
Harmikseni, todella nopeasti. Toukokuu on hiipinyt tänne taas varkain. Olen tosiaan käynyt edelleen töissä täyspäiväisesti, sillä elämäntilanne ei ole antanut myötä työtaakan vähentämiselle. Ja kun töitä ei ole paiskittu työmaalla, on sitä paiskittu rakennustyömalla, lasten kanssa tai opiskellen. En enää muistakaan miltä tuntuu, kun on aikaa itselleen enemmän kuin vessatauon verran.
Viime haun ja tämän erot:
Olen tänä vuonna erityisen tyytyväinen siihen miten hyvin olen sanut laajennettua osaamistani. Siinä missä viimevuonna hioin tietyt osaamisalueet liki täydellisyyteen, tänä vuonna keskityin kokonaisvaltaiseen osaamiseen. Viime vuoden koe nimittäin osoitti, että vaikka kuinka omat vahvuusalueet pääsisivätkin kokeessa edustetuiksi, ei niihin tehtäviin pysty ellei luota ja usko omiin ratkaisu taitoihin.
Valmennuskurssi ,jolle osallistuin myös tänä vuonna, oli hieman pettymys. Siinä missä viime vuonna pidin valmennuskurssia, luentoja ja ryhmää ihan elintärkeänä opiskelujen kannalta, nyt niillä käynti on tuonut huomattavasti vähemmän tulosta ja motivaatiota. Syynä voi olla osittain opettajien vaihtuminen. Opettajat ovat kyllä hyviä ja osaavia. Ja todelllakin, erilaisesta lähestymiskannasta on ollut äärimmäistä hyötyä oppimiselle (siinä missä viimevuonna painotettiin ilmiöiden ymmärtämistä, tänä vuonna painotettiin laskutekniikkaa). Mutta huomasin, että viime vuonna minun oli paljon helpompi seurata opetusta. Niinpä päätin, että jos kolmas hakukerta odottaa vielä ensi keväänä, en enää osallistu valmennuskurssille vaan vaaditaan laajempaa taktiikan vaitoa. Suosittelen silti lämpimästi kaikille erilaisia valmennuskursseja miettiville niitä myös tulevaisuudessa. Itselläni sen tuoma apu vain on tullut tiensä päähän. Ironisesti, tänään on myös kurssin viimeinen luento, ja on aika hyvästellä opiskelutoverit ennen h-hetkeä.
Halu onnistua on tänä vuonna kova. Vaikka äsken jo vähän paljastin suunnitelleeni etukäteen kolmatta hakukertaa, ei sellaista ajatuksissani ole tänä vuonna pyörinyt vaihtoehtona. Lääkikseen on päästävä nyt. Viime vuonna tähtäsin kuitenkin koko ajan siihen kuuluisaan ensi vuoteen. No, nyt haluan ehdottomasti tämän olevan viimeinen kerta kun avaan lukion oppikirjoja.
Tämän hetken fiilikset
Juuri nyt olo on aika seesteinen. Tunteiden vuoristorata on kyllä heitellyt vuoroin vasten seinään ja vuoroin nostanut kattoon. Olen ollut kohta viikon lukulomalla, siis törkeästi vienyt lapset tarhaan ja kotona uppoutunut 100% vain koevalmisteluun. Eilen olo alkoi olla jo aika kamala, pulssi hakkasi ja silmissä sumeni, eikä mikään luettu tuntunut enää ymmärrettävältä. Niinpä pienellä huonolla omalla tunnolla olen pitänyt nyt aamupäivän taukoa kaikesta. Katsonut leffaa. Syönyt. Torkkunut. Tehnyt kaikkeni vastustaakseni sitä nousevaa paniikkia. Sen aika toki vielä koittaa, mutta nyt kokeeseen on ONNEKSI (kauhuksi) vielä vähän alta viikko, joten aikaa viimeviilaukseen on.
Onnea kaikille loppurutistukseen!
