Elossa 24

Oijoi. Nyt on kova. Pakko tehdä postaus ihan vain ja ainoastaan tälle sarjalle. Mielestäni se ansaitsee kaiken mahdollisen hehkutuksen ja mielestäni media on sivuttanut ohjelman (tai minä median?) ihan liian pienellä haloolla!

Sarjassa seurataan suomalaista erikoissairaanhoitoa eri yksiköissä. Siinä nähdään mielenkiintoisia potilastapauksia ja tarinoita yhden vuorokauden ajalta, ja tilanteet ovat aitoakin aidompia. Olihan hauska nähdä omia työkavereita telkkarissa! :) Materiaalia on kuvattu niin lastenosastoilta, leikkureista, teholta, polilta ja ensihoidostakin.

Erityisesti ensimmäisen tuokkarin eka jakso kolahti kyllä itselle. Voi, olisinkohan se joskus minä joka lentää helillä tekemään triagea ja ensihoitoa... se tietäisi erikoistumista anestesia- ja tehohoitoon sekä ensihoidon erityispätevyyden hommaamista. Ihanaa! Just tämmösiä ohjelmia on kiva katsoa ja kuvitella mitä oma tulevaisuus voisi tuoda tullessaan. Haaveilla. Unelmoida. Juuri haaveilu antaa minulle ihan superisti virtaa!



Ensimmäinen tuokkari on tullut jo viime vuonna ja käsittääkseni kolmatta kuvataan tänä vuonna. Siinäpä oivaa viihdykettä lukemisen väliin, joka vielä sopii aiheeseenkin! Molemmat esitetyt tuokkarit on nähtävissä Yle areenasta. Käykää vilkaseen! Ihan vaikka palkintona hyvin lasketun laskun jälkeen.


Ja hei! Myös eläinlekuri KANDIT on saapuneet AREENAAN! MISSÄ VÄLISSÄ MINÄ OPISKELEN JOS KYTTÄÄN VAAN NÄITÄ?

4/18

Työn täytteinen viikko.

Olen yrittänyt hullun lailla kuroa kiinni ns. edeltävän viikon aikana menetettyä aikaa, ja todennut että ei, vuorokauden tunnit eivätkä omat pääkopan paukutkaan nyt vain yksinkertaisesti riitä kirimiseen. Tästä seuraa automaattisesti se, että lukusuunnitelma laahaa nyt viikon perässä. JA kun ottaa huomioon tällä viikolla alkaneen valmennuskurssin (jolle ihan hetken mielijohteesta ilmottauduin) olen laskenut että kaiken kaikkiaan alkuperäinen suunnitelmani laahaa nyt KAKSI VIIKKOA JÄLJESSÄ!

Älyttömän huolissani en tästä kuitenkaan ole. Tein alunalkujaan suunnitelmaan taas liian tiukaksi. Jätin kertaamiselle verrattain paljon aikaa, jopa 1,5 kk. Tämä ei toki ole missään nimessä riittävä aika, mutta kuitenkin se, mitä minulla on tällä hetkellä käytössä. Suurin syy huolettomuuteeni on kuitenkin juuri tuossa valmennuskurssissa. Tämä opettelutyyli, ensin asioiden itseopiskelu ja sitten kertaaminen opettajan kanssa, tuntuu sopivan minulle. Miksi en tehnyt läksyjä koulussa... Minun täytyy näköjään saada ensin itse pureskella asioita, ja sitten vasta pystyn sisäistämään kuulemani. Muuten menee yli hilseen, ohi korvien ja harakoille.

Tämä on harakka.

Tämä ei ole harakka.

Ajattelin tehdä erillisen postauksen vielä itseopiskelun ja valmennuskurssilla olemisen Pros&Cons-vertailun. Sanotaanko nyt kuitenkin viikon kokemuksella, että siinä on ihan järetön ero, yritätkö oppia asiat yksin vai onko ympärilläsi samaan tähtääviä opiskelijoita. Tottakai ryhmän jäsenet vaikuttaa tähän, mutta meidän kurssilla tuntuu olevan niin kova moti kaikilla päällä että ihan oikeasti odotan takaisin luennoille pääsemistä. Muutenkin kaipaan kovasti opiskelua. Vaikka välillä tämä menee vähän "hauki on kala"- tyylillä.

Palan halusta oppia, ja voi kunpa tämä kevät tuottaisi tulosta! Olisin niin valmis siirtymään taas omissa unelmissani eteenpäin. Olen aina ollut suunnittelija ja laskelmoinut kaikenlaisia vaihtoehtoja siihen, miten elämäni tulee kulkemaan. Suunnitelmat muuttuvat ja vaihtuvat mielenkiinnon ja elämäntilanteen mukaan. Niitä on kuitenkin aina ohjannut 3 suurta tavoitetta elämälleni. KOTI. PERHE. AMMATTI. Suurin unelmani on ollut, ihan tavallinen taviksen elämä. Nyt minulla on koti. Nyt minulla on ihanaakin ihananpi perhe. Olisiko aika saada ammatti, se mun unelma, tulla lääkäriksi?

Aika näyttää! Nämä asiat motivoi minua jatkamaan, ja toivottavasti sinullakin on viimeistään tähän mennessä muodostunut kuva siitä, minkä takia just sun olisi nyt aika päästä opiskelemaan! :)

Hyvää alkanutta viikkoa jokaiselle <3

Viikon yhteenveto
+hyvin koko viikon kantanut opiskelumotivaatio
+tasainen eteneminen opinnoissa
+havainto, että joihinkin asioihin ei kannata käyttää kohtuuttomasti aikaa, vaan niihin voi palata paremmalla ajalla
+++++valmennuskurssi, jonka myötä oppiminen kasvoi heti eksponentiaalisesti
+viikonloppuna mies järjesti minulle ihan mielettömän paljon aikaa opiskeluun viemällä lapset retkelle!
- Vähän aikaa opiskeluun viikolla
- turhautuminen tekemiseen, lähes mitään muuta en saanut aikaiseksi kuin pakolliset asiat ja opiskelun.

Mentaalivalmennus, negatiiviset tunteet ja opiskelun avaimet

Mentaalivalmennus tai henkinen valmennus,tuo ituhippien keksimä höpöhöpö nimitys turhanpäiväisille kliseisille "you can do it"-meemeille. Positiivisuus on heikoille ja hyväosaisille. Voimaantuminen ja mindfulness keski-ikäisten villitys. Vai miten se nyt meni?

Yksi maailman vanhimmista kliseistä. YOLO Horatius, YOLO.

Nyt kevään edetessä ja pääsykokeen lähestyessä, omat ajatukset on välillä hyvinkin sekavia. Vaikka motivaatio on suuri ja työtä tulee tehtyä kiitettävästi silti päivittäisenä riesana vaivaavat riittämättömyys, epäonnistumisenpelko, epäilys ja välillä jopa pakokauhu.

Miksi uhraan tälle näin paljon aikaa? Entä jos en ikinä pääsekään lääkikseen, olenko hukannut suuren osan elämästäni turhaan? Miten lapset tulevaisuudessa reagoivat (oireilevat) poissaolevaa äitiään joka pyörittelee kaavoja mielessään kun pieni yrittää selittää innostuneena päivänsä tapahtumia? Olenko itsekäs? Miten me selvitään tulevasta?

Nämä ajatukset, pohdinnat ja voivottelut ovat todella, todella kuluttavia. Negatiiviset tunteet syövät tämän prosessin tärkeimpiä voimavaroja, minun motivaatiotani, innostuneisuuttani ja oppimiseniloani. Ja mitä olen nyt seurannut muita blogeja ja keskustellut muiden hakijoiden kanssa, huomaan etten ole ajatuksissani ainoa.

Huomaan kuitenkin jotain tapahtuneen. Jokin on nyt erilaista suhtautumisessani koko pääsykoerumpaan kun vertaan sitä siihen, miten suhtauduin koko asiaan vielä projektin alussa syksyllä. Huomaan kypsyneeni. Huomaan käsitteleväni negatiivisia tunteita paljon tehokkaammin ja löytävän positiiviset tunteet helpommin. Olen kehittynyt. Kun mielentilani on positiivinen, koen tiedon omaksunnan helpommaksi.

Mistä tässä on siis kyse?

Olen kai salaa itseltäni harjoittanut mentaalivalmennusta itseeni. Vertaistuki (joka olikin yksi blogin perustamisen ensimmäisistä liikkeellepanijoista), ongelmien nimeäminen ja sanoittaminen, ajatusmallit ja perustelu, ne kaikki ovat luoneet pohjaa kyvylleni vastaanottaa tietoa paremmin. Olen löytänyt minulle itselleni toimivia vaihtoehtoja. Kertaan päivittäin mielessäni positiiviset asiat, ja kuinka ollakkaan, päivä päivältä murehtimiseen käytetty aika vähenee. Toki poikkeuksiakin on.


Henkisessä valmennuksessa on siis kyse henkisten valmistautumisesta tulevaan. Samat keinot ja tavat voidaan soveltaa jokaisella elämän alueella. Olellista on löytää yksilölliset, itselle toimivat menetelmät. Asiasta on läjäpäin erilaisia teorioita ja kirjastot pullollaan tietoa.

Mitä hyötyä on mentaalivalmennuksesta?

Tätä kysyin itseltäni useasti. Monet lääkikseen hakeneet kertovat rankan kevään väsymyksestä ja opiskelujen aloittamisen vaikeudesta. Ongelmanratkaisutaidot puuttuvat. Itse ajattelin henkistä valmistautumista ennen lähinnä ylimääräisenä lisänä, jota voisi erilaisten harjoitusten avulla tehdä sitten kun siihen olisi aikaa. Todellisuudessa hyvät henkiset kyvyt ja valmiudet ovat avainehto monelle oppimisen aikana tapahtuvalle prosessille. Tiedon vastaanotto voi olla vaikeaa, jos ei ymmärrä syyseurausta. Pitkäaikaismuistiin asioiden tallentaminen liki mahdotonta, jos ei pidä oppimaansa merkityksellisenä. Henkinen valmistautuminen on aloitatteva siis heti, kun teet päätöksen tavoitella jotain suurta. Ennen ajattelin "no minä nyt vähän lueskelen ja ehkä pääsen tai sitten en." ja nyt tuo ajatus on kypsynyt tasolle "Kyllä, minusta tulee lääkäri. Nyt on mahdollisuuteni, annan sille kaikkeni. Paperikasa tenttipöydällä ei tule olemaan unelmani este."

Aion jatkossakin hyödyntää tätä, sillä siitä on todellakin ollut apua. Toivon, että tämä helpottaa myös teitä hallitsemaan tunteitanne. Tässäpä loppuun vielä viesti itselleni ja kaikille kanssakärsijöille:

Opi tuntemaan oma itsesi. Opi henkiset voimavarasi, sen rajoitteet ja heikkoudet. Etsi keinot, joilla voit voimaannuttaa itseäsi, kasvattaa henkisiä valmiuksiasi ja motivoida itseäsi. Älä käytä rajallisia resurssejasi itsesi lannistamiseen, vaan käsittele tunteesi ja opi päästämään negatiivisuudesta irti. Carpe diem, ota kaikki hyvä irti ajasta, joka on käytössäsi.

3/18

Onpa raskas viikko takana, ja täytyy sanoa että käynnistysvaikeuksia on ollut tässä seuraavassakin. Lukusuunitelma jätättää pahasti, sillä jo parin päivän repsahdus näkyy noin puolen oppikirjan opintojen viivästymänä. Viikko oli ihan hirveä minulle henkilökohtaisesti pääkopan tasolla, sillä stressi taloudesta, tulevaisuudesta, meidän kaikkien hyvinvoinnista yms. nousi ihan pilviinsä. Kävi nimittäin niin että jouduin odottamaan tietoa töiden jatkumisesta pidenpään kuin alkujaan oletin, eikä voinut yhtään tietää mikä lopputulos niiden suhteen olisi. Siispä viime viikon ajan oppikirjat vaihtuivat iltalukemisen sijaan ansioluetteloiden ja työhakemusten täyttämiseen. Siksi viime viikon postauskin tulee nyt kirjoiteltua vasta maanantain pimeinä tunteina, anteeksi! Ei vaan ole ollut yhtään jaksamista koko asiaan tarttumiseen.

Paikoillaan pysyminen on ollut ihan mahdotonta. Heti kun olen ajatellutkin pysähtyväni paikoilleen laskemaan yms. on lähtenyt sellainen aivomylly pyörimään että usko mahdollisuuksiin lähtä kouluun on hautautunut huolien alle. Kädet tärissyt, hikoiluttanut. Kyllä sympaattinen hermosto on laulanut. Olen yrittänyt pakollisten työhakemusten täyttämisen jälkeen rentoutua ja tehnyt itselle muuta mielekästä, maalaillut yms. Tästä on ollut hirveesti apua, ja toivon että tauko on auttanut aivojakin valmistelemaan taas uutta tietotulvaa.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Työasiat ovat nyt selvillä, onneksi. En tiedä mitä tämä viikko olisi tuonut tullessaan jos vielä olisi pitänyt purra hampaita yhteen. Kyllä kirjoihin paluukin on onnistunut, mutta aina harmittaa tauon tuoma epävarmuus.

Se nyt on varmaan kaikille jo aivan selvää, mutta en voi enenpää korostaa miten tämä hakukevät on täyttä mentaalipeliä. Voimavarat on vain riivittävä, ja vastoinkäymiset voi kaataa kaiken.

Tässä viikon yhteenveto:
- opiskelujen junnaaminen
+ jotakin olen kuitenkin vähän saanut kertailtua, vaikken laskuja laskenutkaan.
+ halu saada taloudellisesti vakaampi työ (a.k.a. päästä lääkikseen)

Tällä viikolla alkaakin tuo minun valmennuskurssi! Innolla ootan mitä se tuo mukaan opiskeluun. :)

2/18

Tämä viikko on ollut varsinainen tunteiden vuoristorata. Arjen ja opiskelun tasapainottaminen on ollut haasteellista, mutta yllätyksekseni olen päässyt opiskelujen suhteen likimain tavoitteeseeni. Muutama asia on ainoastaan jäänyt haluamaani vähemmälle huomiolle,mutta listasin ne palatakseni niihin jos jossain vaiheessa tahti helpottaa.

Motivaationi päästä kouluun ja päätökseni saada opiskelupaikka nyt vuonna 2018 on vahvistunut entisestään. Välillä dipataan kyllä niin alas että uskoa ei tahdo riittää, mutta jokainen onnistuminen jaksaa ylläpitää uutta toivoa. Olisi hauska kuulla miten muilla tuo henkinen puoli tässä kamppailussa pelittää,vai oonko ainoa josta tuntuu välillä että sekoaa. :D

Opiskelun fyysinen haastavuus yllätti. Niskat on aivan jumissa tehtäväkirjan yllä nojailusta, silmät jyskyttävät kramppimaista kipua kirjojen tuijottelusta. Onneksi lukutekniikka on edelleen hallussa, vaikka siitä on jo 3 vuotta kun olen viimeksi aktiivisesti opiskellut tenttejä varten.

Edistystä, joskin hidasta, tapahtuu! Takapakkeja, mutta myös suuria oivalluksia on mahtunut viikkoon. Koko ajan on enemmän sellainen olo että tämä oli hyvä päätös.

JES! fyssan 3 kurssi taputeltu! Oma moun everistini valloitettu! Kurjan pitkään kesti noinkin yksinkertaisen asian sisäistäminen, mutta jotkut asiat vain vaativat pureskelua ja se on hyväksyttävä. Ja tällä viikolla alkoi paluu bilsaan ja kemiaan. Bilsa lähtenyt hyvin käyntiin, mutta kemiassa asiat päässeet unohtumaan tauon aikana. Sinänsä harmi, nyt aloitettava alusta.

Viikon yhteenveto:
+päätin että yksin tarpominen saa riittää, ja ilmottauduin valmennuskurssille. Kurssia kehui eräs tuttu, ja minulle pääasia tässä vaiheessa olisi, että joku tukisi vastaustekniikan haltuunotossa ja keskittäisi lukemista olellisiin asiakokonaisuuksiin.
-kemian työstö vähäistä
+edistys fysiikan ja bilsan osalla
+läheisten antama tuki ja kannustus ehdoton plussa!
+aikataulussa pysyminen, arjen rytmitys.

Vol 1 Opiskelu

Tiedän että lupasin pitää yksityiselämäni blogin ulkopuolella ja keskittyä vain pääsykoetta koskevien tekstien kirjoittamiseen. Mutta olen alkanut ajatella, että jotta kukaan voisi oikeasti tajuta missä mennään ja mitä rajallisten tekstien taustalla tapahtuu, täytyy minun varmaan hieman kertoa itsestäni ja taustastani. Saan samalla vähän jäsennettyä ajatuksiani hakemista, opiskelusta ja ylipäätään lääkiksestä. Ehkäpä jopa sitä motivaatiota.


Ensiksi hieman opiskeluhistoriaa:

Yläastetta ja päätöstä alkaa lääkäriksi seurasi luonnollisesti lukio. Lukio sattui juuri pahimmoilleen niin, että olin pitkäaikaisen parisuhteeni päätösvaiheessa, elin irtaantumisen aikaa ja kaikki ovet tuntuivat olevan avoinna. Luonnontieteiden opiskelu yksin kotona vektoreita pyöritellen oli lievästi sanottuna vastenmielistä. Silti kahlasin keskinkertaisin tuloksin matematiikan, biologian, kemian ja fysiikan pitkät oppimäärät. Fysiikaa en ikinä vaivautunut lukemaan, hyvä että tunnille viitsin raahautua. Olin kurssini ainut tyttö, ja opettaja katsoi paljon tekemisiäni (tai tekemättömyyttäni) läpi sormien. Nyt tuntuu että olen saanut aivan hyviä numeroita ihan ilmasta.

Tuli ylioppilaskirjoitukset, tuli pääsykokeet. Niin ja näin suoritetun lakin hankinnan jälkeen avasin vielä tuolloin pääsykoekirjana olleen Galenoksen. Koska eihän kukaan lue pääsykokeisiin ja ylioppilaskirjoituksiin yhtä aikaa, eiväthän arvostelijat nyt mahdottomuuksia voi vaatia osaamisen suhteen. Toisin kävi. Ei menty lääkikseen heittämällä. Pettymys oli karvas, joskin jo kokeessa tiesin ettei tässä nyt huraata huudeta. Välivuosi yms. siintivät jo kirkkaana mielessä. Lopulta päätin, että ala on kuitenkin oikea. Olisi vain aloitettava alusta, ja kivuttava reitti ylös.

Pääsin opiskelemaan lähihoitajaksi. Koulu oli naurettavan helppoa, mutta ah niin ihanaa. Voin rehellisesti sanoa, etteivät ne vaipanvaihdot yms. ikinä vaivanneet minua töissä. Kun puin hoitopuvun päälleni, olin 100% lähihoitaja. Vaikka työ oli mielekästä, sopivan fyysistä ja mukavaa, kaipasin silti jotain. Sitä lääketieteellistä puolta. Tutkimuksia ja tuloksia. Diagnooseja. Kun akuuttihoidon harjoittelussa sitten toimin yhdessä päivystävän sairaanhoitajan kanssa ja suoritimme pienimuotoisia diagnooseja (hoidontarpeen arviointia, diagnoosiahan eivät saa tehdä muuta kuin tietyille koodeille tietyt erikseen koulutetut sairaanhoitajat) ja toimenpiteitä, olin aivan liekeissä. Tiesin, että tätä tahtoisin tehdä.

Niin tuli uudet pääsykokeet. En päässyt taaskaan lääkikseen.

Mutta sairaanhoitajaksi pääsin. Siinä ammatissa olen nytkin, enkä ole katunut päivääkään. Upeaa työtä upeiden ihmisten kanssa, ja vitsit, ne ihanat-kamalat potilaskontaktit. Mutta edelleen jotain puuttui. Jotain olellista. Katson edelleen vierestä, kun toiset tekevät unelmaani. He saavat suorittaa toimenpiteitä, joihin minulla ei riitä takin saati palkkakuitin pituus.

Niinpä edessä on jälleen uusi lääkiksen hakukerta. Lukiosta on aikaa jo kymmenen vuotta ja ennen yksinkertaiset ja selkeät asiat täytyy työstää uudelleen. Pieni inhorealisti sisälläni sanoo, ettei tämä vuosi tule vielä olemaan se THE vuosi. Ei, ellei jokainen tähti satu olemaan oikeassa asemassa. Mutta viimeistään vuonna 2019 olen elämässä viimeistä osaa suuresta suunnitelmastani, hankkimassa unelmieni ammattia.

Pidetään peukkuja meille kaikille! :)

Lukusuunnitelma 2018

Lupasin postata lukusuunnitelmaani. Tässä se nyt tulee.

Noin. Eikö olekkin sievä ja näppärä?

Lukusuunnitelmani koostuu siis kahdesta osasta. Ennen huhtikuuta suoritettavasta perusosaamisen hankkimisesta ja huhti-toukokuun kestävästä kertaamisesta. Elämäntilanteeni vuoksi tuntivaatimusten asettelu olisi sulaa hulluutta, sillä ikinä en voi tietää mitä päivä tuo tullessaan ja löytyykö lukurauhaa (saati tilaisuutta tarttua kirjaan) ennen klo 21. Sen jälkeen opiskelen sen mitä nuutuneet aivot antavat myötä. Tämä luo tiettyjä haasteita ihmiselle, joka on tottunut pohtimaan, vertaamaan, analysoimaan ja uudelleen analysoimaan suunnitelmia, niiden pitävyyttä ja tarvittaessa uudelleenohjaamaan suunnitelmia. Olen tehokas pläänneri, vähemmän tehokas sitten sillä toteutuksen puolella. Ainakin näin opiskeluun liittyen.

Koska vuorokauden aikana käytettävä tuntien määrä on vaihteleva ja usein vaikeasti ennustettava, pyrin keskittämään voimavarani määrän sijasta laatuun. Yritän ymmärtää saamaani tietoa ja yhdistää sen aiemmin oppimaani. Mietin usein miten tämä tieto on sovellettavissa jo oppimaani. Tämä ajattelu menee jo niin pitkälle, että kysyn itseltäni, miten hyödynnän tätä tietoa,kun Pipsa possu pohtii syviä viisauksia kuten kuralätäköitä.

Millä nopeudella vesipisarat roiskuvat? Minkä muotoisen käyrän possujen värähtelyliike piirtää kuvaajalle?

Ja koska oppimisen tulee olla tavoitteellista, olen kuitenkin asettanut itselleni välitavotteita. Tässä muutamia listattuna:

1. Helmikuun puoleen väliin mennessä: kemia ja fysiikka on saatettu vähintäänkin välttävälle perusosaamisen tasolle. Tähtäimessä laskurutiinin integrointi osaksi vastaustekniikkaa ja lainalaisuuksien sekä ilmiöiden laaja-alainen ymmärtäminen. Jokaiselle päivälle on määritelty raakarajatut aihealueet opiskelua varten. Tällä kertaa aikataulun pettäessä tai muuten opiskelun junnatessa en jää paikoilleni yhteen osa-alueeseen, vaan siirryn seuraavaan. Palaan tähän myöhemmin.


Minulla on siis kuusi viikkoa aikaa käydä läpi fysiikan 3,4,5,6,7 ja 8-kurssi, sekä kemian 3,4 ja 5-kurssi. Ihan toteutettavissa(ko?).Tähän ainakin pyritään.(ke1,ke2,
fy1 ja fy2 sain kahlattua viime vuoden puolella.)

2. Maaliskuun päätteeksi: Fysiikan, kemian ja biologian hyvä perusosaaminen on saavutettu. Mahdollisimman paljon työstetty syventävää ja tieteenaloja yhdistävää tietoa.

Biologiasta käytävänä läpi vielä kurssit 3 ja 5. Luen läpi molemmat lukion kirjasarjat. Yritän tehdä valmennuskurssikirjojen tehtäviä ja vanhoja pääsykokeita, sekä tehdä aiheista muistiinpanoja. Uskon kuitenkin, että muistiinpanojen teko tulee jäämään. En ole ikinä oikein jaksanut niitä värkätä.

3. Huhtikuun Päätteeksi: Olen omaksunut hyvän vastausrutiinin ja harjaantunut vastaamaan riittävän nopeasti ja tunnistamaan omat heikkoudet.

4. 16.5.2018 mennessä, osaaminen on riittävällä tasolla opiskelupaikan takaamiseksi. <3


Suunnitelma kuulostaa melko tuskaiselta, ympäripyöreältä ja likimahdottomalta. Siltikin, olen todennut sen itsessäni, että työskentelen parhaiten paineen alla. :)

Väliaika, kahvia ja pullaa

Tiedän että lupasin postata seuraavaksi lukusuunnitelman mut tässä vähän tämän päivän oloja.

Tiedättekö sen tunteen, kun huomaat kykeneväsi suoriutuun fyssan laskuista, etkä voi käsittää miksi aiemmin ne tuotti niin suuria vaikeuksia. :D Tästä oppineena: vain sinä itse olet oman menestyksesi esteenä. Tätä niin toitotetaan kaikkialla, mutta nyt todella tuntuvasti ymmärrän sen merkityksen. Get your head in the game. Usko, niin onnistut. Älä jää negatiivisiin tuntemuksiin liiaksi kiinni.

Mikäs kemiallinen reaktio se täältä löytyy. Suora näköyhteys lukunurkasta, liekkejä jää tuijottamaan huomaamattaan. Mikäs sen parenpaa kylmänä ja pimeänä talvi-iltana.

Nyt jaksan taas uskoa mahdollisuuksiini. :) Se kai se on koko rumpan tärkein osa.

Kevät

Herätään ensimmäiseen rutiinit palauttavaan aamuun. Herätään jo aikaisin. Herään lyhyiden, mutta täysien yöunien jälkeen levänneenä. Lapset heräävät hyväntuulisina ja levänneinä. Kirpeä pakkassää ja aurinko kasvoilla tuntuvat huikealta pitkään sisällä nyhjötetyn ajan jälkeen. Kahvi maistuu hyvälle. Elämä, maistuu hyvälle. Jopa se aalto-oppi alkaa taas aueta, ja luottamus itseeni laskijana alkaa palata. Joo, ehkä mää osaankin näitä kaavoja pyöritellä. Ehkä voinkin siirtyä vähän haastavampiin teorioihin.

Tuolla jossain se siintää. Aurinko.

Eilen tuli kyllä kirjoitettua niin synkeän ankean epätoivoinen postaus ettei toista. Nyt fiilikset on niin hyvät että tuon kirjoituksen postaaminen tuntuu ihan naurettavalta. Siinä käytiin niin syvällä, että hetken mietin josko kuitenkin jätän leikin kesken. Mutta jos luovuttamisesta ja unelman hylkäämisestä tulee oikeasti fyysistä pahoivointia,niin täytyyhän siinä olle jo tarpeeksi perustetta miksi sitä kannattaa tavoitella. Minä yksinkertaisesti HALUAN tätä. Haluan lukea, oppia, kerrata ja taas kerrata.

kauhea mörkö. Olo on kuin Don Quijote

Mikä siis muuttui nyt yön aikana? Kaipa se hyvin nukuttu yö teki jo tehtävänsä. Lisäksi aamulla sain muutaman tunnin ihan aikuisten oikeasti aikaa lukemiselle, enkä vain pieniä pyrähdyksiä muun toiminnan ohessa. Tein myös lukusuunnitelman, josta kirjoittelenkin sitten seuraavaksi postauksen. Suunnitelma näyttää ihan realistiselta, joskin kertaukselle jää odotettua vähemmän aikaa. Alunperinhän minun oli tarkotus saada perusasiat haltuun jo ennen vuoden vaihdetta niin, että tämä kevät olisi käytetty tiedon syventämiseen ja soveltamiseen. Nyt tuolle loppuhionnalle on aikaa enää huhtikuu ja toukokuu. Olettaen siis, että pysyn nykyisessä aikataulutuksessa.

Nähtäväksi jää. Nyt palaankin sitten kirjojen pariin, tänään koitan kiriä menetettyä aikaa tekemällä tuplana päivän suunnitelmani. Näyttäisi että tänään on ihan hyvä drive päällä, niin otetaan siitä kaikki ilo irti!

Ihanaa kevätpäivää itse kullekkin! Olkoon auringon energiasäteet kanssanne, ja heijastukoon ne kirjojen sivuilta silmiinne juuri optimaalisissa kulmissa <3

1/18

Tällä hetkellä mennään hyvin itseopiskelupainotteisesti. Lukiokirjoja sekä jokunen kevyempi alan kirja minulta löytyy, samoin se pahuksen Galenos. Vanhoja pääsykokeita on parit, samoin erään valmennuskurssin parin vuoden takaiset kirjat. Nämä kaikki odottavat siistissä pinossa.

Tällä hetkellä luen matematiikkaa. Kertaan parhaillani sinilausetta. Aalto-opin kohdalla menin fyssassa aivan solmuun, ja tuntui että nyt on aukaistava matemaattista laskurutiinia tai koko homma kaatuu siihen. Katson esikoisen kanssa Olipa kerran elämää, ja koitan samalla muistaa elimistä kaiken oppimani. Latasin pari lääketieteellistä sanakirjaa playkaupasta, jota kyllä suosittelen jos enkelsmanni taipuu yhtään.

Kaiken kaikkiaan opiskelen siis koko ajan. Opintosuunnitelmassa en etene ollenkaan. En pääse pureutumaan niihin aiheisiin, jotka olisivat opiskeluni kannalta merkityksellisiä. Tämä on aika turhauttavaa, varsinkin, kun välillä valvottujen öiden jälkeen yksinkertaisimmatkin asiat menevät niin pahasti solmuun, ettei se tahdo aueta vielä aamullakaan.

Olen siis hieman umpikujassa, toisaalta tahtoisin kiriä tahtia, toisaalta olen jo ennestään henkisesti loppu. Koitan pitää mielen rauhallisena, hiljaakin voi tulla hyvä ja pääasia että teen edes jotain. Se on enemmän kuin viime kuussa, ja tavallaan jo saavutus. En luovutakkaan tällä kertaa. Kaikesta huolimatta fiilis on tällä hetkellä ihan hyvä. Tai ei ainakaan kovin epätoivoinen. :D

Tässä vähän yhteenvetoa kuluneelta viikolta

1/18 plussat ja miinukset:

+ paluu opiskelurutiiniin, blogin perustaminen
+ ajanhallinnan puutteen oivallus. Nyt voi ruveta miettimään ratkaisuja tähän ongelmaan.
+ eteneminen matematiikan ja fysiikan osalla
-kemia ja bilsa käytännössä kokonaan käymättä läpi
-eteneminen hidasta

Uuden vuoden lupaukset (lupaukseni blogille)

1. Lupaan olla rehellinen.


Minulla on tapana kätevästi unohtaa tiettyjä asioita. Niin kuin sen, etten juuri kahden(!!!) viimeisen kuukauden aikana ole lukenut mitään. Mitään. Valehtelen itselleni että se johtuu ajan puutteesta, mutta todellisuudessa kyse on ajanhallinen puutteesta. Viime vuonna luku-urakka lähti käyntiin mainiosti, mutta tyrehtyi liian tiukkaan lukusuunnitelmaan. En huomioinut suunnitelmassani sitä, että kun sitten joku asia tuottaakin vaikeuksia, pitää niiden selvittämiseen varata enemmmän aikaa. Nyt aion olla fiksumpi, ja toivon että tämä blogi tuo itselleni kuria ja ryhtiä lukemiseen. Kun on pakko kohdata faktat, on ehkä helpompi asennoitua työskentelyyn, eikä antaa vaan vaikeuksien painaa unelmat taka-alalle.

2. Lupaan olla täydellisen epäaktiivinen bloggaaja.


Olen kahden lapsen töissä käyvä äiti, jolla on ihan saakelin aktiivinen mies. Tämä tarkoittaa sitä että mun mahikset päätyä tietokoneen äärelle ovat äärettömän pienet. Lähes olemattomat. Nytkin kun kirjotan, syötän samalla välipalaa lapsille. Tällä hetkellä esikoinen uittaa raejuuston kantta vesilasissa. Hohhoi. Rajallisen ajan puitteissa lupaan tehdä parhaani, päivittää edistymiseni ja tarkastella suunnitelmiani sekä olla bloggaaja. Epäaktiivinen, rajoittunut, väsynyt ja hermoromahduksen partaalla oleva, mutta kuitenkin. Ainakin yksi postaus viikossa tulee olemaan, jolloin kokoan viikon opiskelut ja fiilikset kasaan.



3. Lupaan pitää yksityiselämäni erossa blogista


Minun periaatteeni on, että jaan tänne vain aihepiiriin liittyviä juttuja. Itsekkäästi kerron siis vain omasta matkastani lääkäriksi, ja miten opiskelu, hakeminen ja työ nivoutuvat elämääni. Kyse on siis eräänlaisesta opintopäiväkirjasta. Meidän lapset saa päättää sitten aikuisena halauvatko olla mediapersoonia, minä en heistä niitä tee. Toki väistämättä aiheet sivuaa perhe-elämääkin, mutta pidän tekstit yleisluonteisina. Eli mitään selvitystä yksityiselämästä ei tule olemaan, ja yritän pitää postaukset niin opiskelupainoitteisina kuin mahdollista. Luulen että se hyödyttää itseäni eniten, ja motivaatiota hakevat kanssalukijat ehkä saavat eniten irti blogista. Ajattelen näin, koska tällä hetkellä itse keskityn lukemaan blogien lääkisaiheisia tekstejä. Näin saan helpoiten pidettyä ajatukset kassassa.

4. Lupaan että blogi kertoo koko tarinani


Tarkoituksenani on kertoa täällä koko opintomatkani lääkisopiskelijaksi. Jos onnistun, niin myös lääkäriksi. Ehkä tämä lupaus pitää yllä intoani kirjoittaa, ja estää haavettani karkaamasta tavoittamattomiin muun elämän tullessa etusijalle. Sillä totuushan on, että aikuisena vastuita ja velvollisuuksia on paljon. Lapset menevät aina kaikessa etusijalle. Mutta kuten aiemmin jo totesin, "unohdan" ahdistavat ja painavat asiat. Teen ne aina huomenna. Ehkä bloggaaminen voisi estää sen, kun joka viikko on käytävä läpi mitä asiaan kuuluu. Se pakottaa minut ehkä myöntämään itselleni jotain itsestäni.

5. Lupaan jakaa hyödylliset opit


Olen hyvä opiskelemaan yksin. Olen vielä parempi opiskelemaan ryhmässä. Kun minulla on joku kirittäjä, joku joka haluaa asiaa yhtä paljon kuin itse, toimin tuhat kertaa tehokkaammin. Toivon siis, että blogini tavoittaa samassa tilanteessa olevia ihmisiä. Joukossa on voimaa, ja yhdessä voidaan välttää ne turhat kompastumiskivet. Lupaan siis kirjoittaa asioista, jotka toimivat itsellä. Kultaa olisi, jos joku jakaa myös omansa.

Hyvää alkanutta vuotta, ja oivallusrikasta kevättä

Uusien alkujen ihanuus

Hei! Tervetuloa, sinä joka eksyit blogiani seuraamaan. Kyseessä on siis melko tuore tapaus. Oikeastaan ihan vastasyntynyt. Blogin idea ei kuitenkaan ole ihan uusi, olen nimittäin vuosien aikana blogannut pienimuotoisesti muistakin itseäni kiinnostavista asioista. Syy miksi aloitan taas uuden blogin on, että olen kokenut sen hyödylliseksi omien tavoitteideni havittelussa. Ja siitä tässäkin on kysymys. Minulla on haave, jonka aion saada toteutumaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni ihan suunnitellusti, enkä vain vähän sinnepäin hutiloiden. Aion tulla lääkäriksi. Mahdollisimman pian. Tässä vähän historiaani: olen haaveillut lääkärin urasta jo pitkään. Monien muiden tapaan, myös minä mietiskelin yläasteella minne ihmeeseen sitä suuntaisi perusopintojen jälkeen. Ehkä lääkäri vois olla kiva. Joo, meen lukioon ja sit lääkikseen. Ihan noin helppo ei tieni kuitenkaan ollut, sillä tuosta havahtumisesta on kulunut jo 10 vuotta. Elämä on edennyt, ja lääkis siintää edelleen kaukana haaveissa.

Olen pyrkinyt lääkikseen nyt kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran ennen pääsykoe uudistusta päntäten galenosta. Toisella kertaa ajatuksena käydä vain katsomassa miltä lukion oppimääriin perustuva tentti näyttää. Kummallakaan kerralla minulla ei ole ollut todellisia mahdollisuuksia, eikä käsitystä kokeen vaativuustasosta. Nyt olen kokeneempi. Tiedän että pystyn tähän. Aion onnistua. Viime syksynä aloitin ensimmäisen ihan oikeasti aidon lukuprosessini. Tein suunnitelman, laskin tunteja, mietin valmennuskursseja. Opiskelin joka hetki. Suunnitelma kaatui omaan mahdottomuuteensa, ja tässä on eletty niitä jälkimaininkeja. Uusi vuosi tuo kuitenkin onneksi mahdollisuuden uuteen. Palo on pienen burn outin jälkeen jälleen syttynyt, ja hyvä niin, sillä pääsykoe lähestyy valitettavan kovaa vauhtia. Tiukkaa tekee ja tiedän että tästä tulee aivan hullu kevät. Tahdon silti sanoa toukokuussa tehneeni kaikkeni, riitti se sitten opiskelupaikkaan tai ei. Tämä on siis uusi alku. Jo tuhannetta kertaa. Tervetuloa mukaan.