Viikko 38

Heippa! Kylmä sää on viilentänyt ajatukset ulkona touhuamisesta ja tämä rouva on kyhjöttänyt oikein mielellään sisällä lämpimässä opiskelumateriaalit nokan edessä.  Autojen rappaaminen kuurasta on ollut jälleen ihan sikamielyttävä lisäjännäri aamuihin, kun lähdetään töihin jo valmiiksi vähän myöhässä.

Opiskelu jatkuu ihan mukavasti. Tällä viikolla mukaan pääsi myös kemia pitkästä aikaa.  Toki vielä mennään ihan perusasioissa, joten olisi jotenkin vähän hälyttävää jos niiden kanssa suurempia ongelmia olisikaan. Fyssa sai jäädä tauolle. Fysiikan kanssa tuli nimittäin niin syvä taisteluväsymys että pelkkä ajatuskin liikeyhtälöistä oksetti. Päätin että liika on liikaa, aihetta voi välillä myös vaihtaa. Hyvä niin, sillä lukeminen piristyi taas kummasti.

Yksi asia minua on jäänyt harmittamaan kahden viime hakukerran jäljiltä. En nimittäin ole kummallakaan kerralla todellisuudessa tehnyt minkäänlaisia muistiinpanoja. Asia hieman jopa hävettää. Kuinka voin kuvitella oppivani mitään, jos en edes vaivaudu tiivistämään ja läpikäymään opittuja asioita. En ole mikään järkyttävän valveutunut ajatuskarttojen tekiä ikinä ollutkaan, mutta sain aiheeseen uutta kipinää katsottuani Youtubesta kouluun hakeneiden ja pääsykokeen läpäisseiden tubettajien videoita aiheesta. Monilla nimittäin on todella kattavat ja hyvät muistiinpanot. Siispä ajattelin että minunkin on aika ottaa haltuun tämä perustavanlaatuinen tekniikka, joka opetellaan jo ala-asteella. Yök.

Löysin myös joskus vuosia sitten ostamani anatomian flash card:sit. Ainoa ongelma on, että ne ovat englanniksi ja latinaksi, eivätkä siten juuri vauhdita opiskelua. Mutta tarkoituksenani olisi nyt käyttää niitä hetkiä kun mikään muu opiskelu ei sieppaa näiden suomentamiseen. Semmoista kivaa kevyttä ,takalistoa turruttavan laskemisen väliin. 

Elo täällä jatkuu muuten tasaisena. Työt sujuvat, lapset kasvavat, arki haastaa. Ihanaa ruuhkavuosi-/ikäkriisielämää niin hyvässä kuin pahassa. Mitään kummoisempaa raportoitavaa ei nyt tästä viikosta olekkaan.  Intoa piisaa, ainakin vielä tässä vaiheessa (mutta aikaa ei). Ensi viikolla saakin ruveta miettimään esikoisen synttäreitä. Ensimmäiset kaverisynttärit kolkuttavat ovelle, ja tupaan tulee laskujeni mukaan lähemmäs kymmenen tarhaikäistä. Katastrofin aineksen ovat siis jo kasassa.

Rauhallista kaamosajan alkua itse kullekkin!

Työt ja terveyssäikyt

Mukavaa sunnuntaita itse kullekkin

Täällä projekti jatkuu nuhaisissa ja syksyisissä merkeissä.  Ulkona saataa, takassa on tuli ja kura sekä muta valtaa koko kämpän kun alavireinen äippä ei nyt vaan jaksais joka päivä imuroida.  viileä sää saa entisestään mielen jotenkin uupuneemmaksi, tekee mieli vain kääriytyä villasukat jalassa viltin alle juomaan teetä. Kaamos aika lähenee siis vääjäämättä. Kynttilät odottaa, että joskus illalla olisi aikaa myös vähän tunnelmoida.



Eteneminen tapahtuu hitaasti mutta varmasti. Lasken tällä hetkellä pääsääntöisesti viime vuosien valmennuskurssien tehtäviä. Tehtäviä on hurjasti. Monet näistä ovatki yo kokeiden pohjalta tehtyjä, mikä tuntuu toimivan nykyisenlaisen kokeen harjoitteluun täydellisesti.   Melko fysiikka voittoisesti on opiskelu siis alkanut, mikä toki ei ole yhtään pahitteeksi, onhan suurimmat osaamisen puutokset itselläni juuri sen saralla. Taas kerran vastassani on vanha tuttu mekaniikka helvetillisine kaavapyörittelyineen. Jostain syystä juuri nämä tehtävät, niin "helppoja" kun niiden ymmärtäminen onkin, tuottavat minulle eniten päänvaivaa. Niiden laskeminen vaan. On. Niin. Hidasta. Joutuu ihan tietoisesti taistelemaan sitä vastaan ettei menisi kurkkimaan oikeita vastauksia, josko sieltä löytyisi ratkaisua nopeuttavia vinkkejä. Toistaiseksi yritän mennä mahdollisimman vähällä teoriaopiskelulla. Kirjan käteen nostaminen toimii nimittäin täydellisenä unilääkkeenä, ja lukutunnit vähenevät entisestään.




Valmennuskurssille osallistumisesta olen edelleen sitä mieltä ettei se minun kohdallani ole kannattavaa enää. Tosin olen alkanut pyörittelemään päässäni erilaisten itseopiskelupakettien ostoa, ja tällä hetkellä mafy:n tarjoama houkuttaisi eniten.

Aivan ongelmatonta ei täällä kuitenkaan elo ole nyt viime viikkoina ollut. Sain nimittäin kokea melko omakohtaisesti miltä tuntuu, kun joutuupohtimaan omaa terveyttään ja elämään epätietoisuudessa. Löysin nimittäin rinnastani kyhmyn, ja siitäkös se ajatus sitten lähtikin laukalle.  Kävin läpi mielessäni mielettömän määrän skenarioita mitä kaikkea kauheaa tästä voisi seurata ja  syyllistin itseni niin perusteellisesti siitä, että olen heittänyt kallista aikaa hukkaan lukemalla, kun olisin voinut olla omille lapsilleni äiti.




Kyllä rintasyöpä on niin monen naisen, oikeastaan kaikkien, elämässä valtava mörkö. Siitä tiedetään, mutta sitä ei ehkä tiedosteta tarpeeksi arjessa. Näin itsellekkin kävi, kyhmy tuntui aivan sattumalta kun mahallaan nukkuminen olikin yllättäen kivuliasta. Onneksi omalla kohdallani kyseessä näyttäisi olevan aivan viaton juttu ja uskaltaa jälleen taas hengittää. Arki rytmit palaa, ja  pääkoppa pikkuhiljaa uskoo ettei tässä olla vielä heittämässä lusikkaa kaivoon.  Tieto lisää tuskaa, valitettavasti. Ja tällä alalla, missä jokainen tuntuu sairastuvan jok`ikiseen tarjolla olevaan mahdolliseen sairauteen, niitä kauhuskenarioiden vaihtoehtoja löytyy.  Nyt kuitenkin ollaan vaan taas onnellisia että tällä hetkellä, nyt, ollaan terveitä. Vielä on mahdollista mennä omia unelmia kohti.




Että sellaista. Muistakaa naiset (ja miehetkin) että ne rinnat saisi tutkaista vähän tarkoituksenmukaisemmin kerran kuussa. Ja muutenkin kuunnella välillä omaa kroppaa.

Mukavaa loppuviikkoa!