6/18

Keskittyminen herpaantuu.

Se on ollut viime viikon teema. Koko perhe on sairastanut, ja tämähän on vienyt kaiken ajan ja voimavarat itseltä. Influenssaa, mitä todennäköisemmin. Harmillinen takaisku lukemisen kannalta, mutta vain elämää. Nyt aletaan olemaan aikalailla terveinä onneksi kaikki

Häähumua

Ruuhkavuosien vastapainoksi meillä ja ystäväpariskunnalla on ensi kesänä edessä häät. Täällä on tällähetkellä lievä kutsukorttipaniikki, sillä aion itse maalata koristelut kortteihin. Arviolta tähän kuluu n. 10 tuntia aikaa, jota minulla ei ole. Kortit on kuitenkin saatava eteenpäin, niinpä tämä viikko on maalattu, maalattu ja maalattu. Ihanaa puuhaa, vaan toki häidenjärjestäjänä ja kaasona toimiminen tuo oman stressinsä elämään. Se projekti onkin ON HIATUS pääsykokeisiin saakka pakollisia toimia lukuunottamatta.

Haparointia

Nyt kun jonkinlaista perusosaamista on jo alla, ja jonkinlainen käsitys aihekokonaisuuksista on jo muodostunut, ongelmana on ollut haparoiva ote lukemiseen. En oikein tiedä  mihin tehtäviin seuraavaksi tarttuisin, etenenkö kurssin tuntien mukaan vai yritänkö pysyä omassa opiskeluaikataulussani. Nämä eivät nimittäin aivan kohtaa



Paniikki

Pientä paniikkia pukkaa. Enää kaksi viikkoa töihin paluuseen, ja en tiedä miten ihmeessä aika sitten enää riittää, kun kaiken tämän lisäksi täytyy keskittyä työntekoon.

Viikon yhteenveto:

+ hetkellinen irtaantuminen opiskelusta tehnyt vaihteeksi ihan hyvää, aivot tuulettuvat ja ajatusmallit rakentuu
+ hyvät vinkit kanssa opiskelijoilta, ryhmäpaine taitavien opiskelijoiden keskuudessa
- laskemiselle ei jäänyt juuri yhtään aikaa. En vain ehtinyt istua alas kirjojen kanssa saadakseni tehtävät suoritettua.
-laskurutiini edelleen puutteellinen,toki kehittyy.

Sairaana

Kurkkukipua ja laajentuneet imusolmukkeet kaulalla. Vilu ja lihassärky. Heikotus ja ärtyneisyys.  Täällä sairastetaan edelleen, ja nyt vuorossa ollaan me vanhemmat.

Tehtävät sujuvat ihan hyvin, ilman suurempia vaivoja. Tällä hetkellä lähinnä kertaan perustehtäviä fysiikasta ja kemiasta tarkoituksena vakauttaa perusosaamista. Silti opiskelu on nyt todella takkuista. Omat aivot tuntuu ihan puurolle ja haparoiden ja heiluen yritän vain tarttua jokaiseen tehtävään yhtäaikaa.. luenko sähköoppia ja sähkökemiaa, vai jatkanko vääntöä momenttitehtävien parissa, vai luenko ekologiaa... Koko ajan tuntuu, että minun pitäisi nyt perehtyä tähän ja tähän, enkä oikein saa mistään kiinni sitä punaista lankaa.

Aihealue on niin laaja että  koko sekametelisopan läpikäyminen vaatii kyllä paloittelua.  Se, kuinka suuresti painotan kutakin palasta, on tällä hetkellä se mun opiskelun ongelma. Kuinka paljon käytän kuhunkin asiaan rajallisia resursseja. Tehtäviähän voisi hioa ja viilata vaikka kuin pitkään, mutta jossain vaiheessa on vain pakko siirtyä seuraavaan aiheeseen.

Ei auta kuin luottaa että aika riittää.

Ethän sä vaan rupee rahaa ruinaan , oi sisar hento valkoinen. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto

Terve! Vaikka blogini keskittyy lääkiksen pääsykokeisiin, mainittakoon että alan uutisointia ja kehitystä tulee seurattua itsellä myös laajemmalla katseella. Osin mielenkiinnon, osin toivotun lääkärinammatin ja osin nykyisen työni puolesta.

Täällä jännittyneenä ja ehkä vähän ahdistuneenakin seuraan höyryävän teekupin ja nessupakettien takaa tovereiden käymää taistelua tuolla työrintamalla. KVTES umpeutui, ja niin kunta-alojen ylityö- ja vuoronvaihtokielto astui voimaan. Tehy, ja monet muut ammattijärjestöt aloittivat työtaistelun epäoikeudenmukaisia työoloja kohtaan. Kun muut alat aloittavat lakon, on hoitohenkilökunnan keksittävä muita keinoja. Lakihan siis kieltää meiltä lakkoamasta, eikä sellaista ikinä ihan eettisesti voitaisi toteuttaakaan, vastaammehan työssämme ihmishengistä.

Olen lievästi ahdistunut siitä, millaisen vastaanoton tämä pyrkimys on tuottanut joissakin tahoissa. Miten provosoivasti yle yms. valtamediat ovat asettuneet työnantajan kannalle. Työntekijöitä syyllistetään, ja koetaan että tämä tilanne on ahneiden hoitajien vikaa. Nämä huutelijat eivät todennäköisesti tiedä mitään sosiaali- ja terveysalasta, eivätkä osaa katsoa asiaa omia intressejään pidemmälle. Ymmärrän pelon siitä, mitä tapahtuu jos hoitajat eivät tee töitänsä. Ymmärrän todella, että ihmisiä pelottaa omasta ja läheistensä puolesta. Mitä jos nyt sattuukin jotain, saako rakkaani hoitoa?

Ei syytä huoleen. Hoitajat tekevät edelleenkin työnsä. Kun ystäväsi kaatuu liukkailla keleillä, ambulanssi tulee edelleen paikalle ja kiidättää hänet edeelleenkin päivystykseen jossa osaava ammattitaitoinen henkilökunta edelleen hoitaa ystäväsi jalan.  Ainoa erotus edelliseen on, että jos jalan hoitoon osallistuneen hoitajan vuoro loppuu, niin se loppuu. Hän ei ole vastuussa siitä ettei työnantaja halua turvata ystäväsi jalan hoitoa suunnittelemalla työvuorot niin, että hänen kotia lähtiessään paikalla on joku muu hoitamassa ystäväsi jalan. Hän ei ole vastuussa siitä, ettei työnantaja maksa hänelle kannattavaa palkkaa siitä, että hän oman elämänsä, omien ystäviensä ja perheensä kustannuksella hoitaa ystäväsi jalkaa jälleen yli sovittujen työvuorojen.

 Kyse on ylityöstä ja työnantajan määräämästä vuoronvaihdosta.  Kyse on siitä, saako hoitaja lähteä sovittuun aikaan hoitamaan oman elämänsä asioita. Vaikka sitä lastansa, joka on pakko hakea päiväkodista ajallaan.  Kyse on siitä, että työntekijät ovat peloissaan: katsomme vierestä kun yksi toisensa jälkeen työyhteisömme jäsenistä palaa loppuun. Vähäisiä sijaisia ei saada pysymään työpisteissä työn kohtuuttoman vaativuuden vuoksi.  Kyse on siitä, että jo alkujaan pienestä toimeentulosta vain nipistetään ja nipistetään. Kyse on siitä, ettei saatu ansio kata niitä velvoitteita, vastuita, ajallisia,taloudellisia, sosiaalisia menetyksiä, mitä alalla työskentely vaatii.

 Työnantajataho ei ole valmis täyttämään puuttuvia resursseja. Työnantajataho ei ole valmis täyttämään omia velvollisuuksiaan, eli takaamaan hoitoa. Ei, koska se tarkottaisi paperilla ikäviä numeroita. Liian monia hoitajia yksiköissä. Liian monia lomapäiviä. Tilastollisia pykälännotkahduksia, joista omat esimiehet saattaisivat huomauttaa. Ei, nyt on paljon kivempaa kun voi tarpeen vaatiessa määrätä sen yhden hoitajan tekemään kolmen hoitajan työt.

Onneksi kommentoijien joukossa on myös niitä jotka ymmärtävät asioiden syvempiä tarkoituksia. Tällä hetkellä vallitseva sietämättömän toimimaton toimintamalli tarvitsee korjausta. Jos sitä ei tapahdu ilman työtaistelua, olkoon niin.  Me työntekijät emme tätä halunneet emmekä toivoneet, mutta tähän on päädytty. Jospa nyt herättäisiin siihen tosiasiaan, että pian meiltä katkeaa meidän hyvinvointiyhteisön selkäranka. Jospa saisimme muutoksen aikaan, ennenkuin mitään peruuttamatonta tapahtuu.

Tilannetta voivat kiinnostuneet seurata

Lääkäriliiton ohjeistus: https://www.laakariliitto.fi/uutiset/jasenuutiset/kunta-alan-tyosuhteisten-ylityo-ja-vuoronvaihtokielto/
tehyn  liittokierros: https://www.tehy.fi/fi/liittokierros
Tehylehti: https://www.tehylehti.fi/fi/blogit/sairaanhyvahoitaja/yhteinen-rintama-tyotaistelussa
Super: https://www.superliitto.fi/tyoelamassa/tyo-ja-virkaehtosopimukset/neuvottelukierros-2017-2018/
Millariikka Rytkösen IL:lle antama haastattelu http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201802062200722497_u0.shtml

5/18

Nuhaa ja nunnukaa. Ei siis hirveen inspiroiva viikko. Esikoinen on raukkaparka ollut kauheassa kuumetaudissa ja kuopus pukkaa hampaita. Tämä viikko on siis menty lapset edellä. Oma kurkku on myös karhea, tänään oli aivan uskomaton päänsärkykohtaus joka helpotti pimeässä peiton alla buranaa pureskellen. Onneksi olen kuitenkin päässyt osallistumaan valmennuskursseille, joita on tosiaan kolmena iltana viikossa. Ja ihan pikkuisen olen raottanut niitä sumuisia verhoja, joiden takana sähköoppi ja ydinfysiikka piileskelevät, hui!

elektroni, elektr on in...siis miten carmen tähän nyt liittyy?

Edessä on siis vähintäänkin tuplasti aalto-opin kokoinen henkilökohtainen helvetti. Koitan kukistaa sitä ajattelemalla, että mua oikeesti oikeesti oikeesti kiinnostaa miten se sähkö virtaa... ja huomaan että niin ehkä vähän jopa kiinnostaakin! Jos vain sais vielä taottua itsestä irti tuon ajatusmallin, mikä konservatiivisessa peruskouluopetuksessa melko hyvin päähän iskostettiin. Ettei tytöt voi menestyä tälläisissä aineissa. Ei teidän tarvitse tietää mikä ampeeri on, kunhan ette kuivaa hiuksia kylvyssä. Että niin. Noh, kyllä vaan pirulauta kiinnostaa ja halutaan tietää ja opitaan gaddääm.

Noh, nämä omat henkilökohtaiset möröt jatkavat mörköilyjään. Ois jännä tietää onko muilla näitä henkisiä bloggeja, ja mikä niitä oikein aiheuttaa. Esim. erään kanssa keskusteltiin, että häntä ei jaksa kiinnostaa bilsa, koska kokee sen liian helpoksi. Mutta mites kummaan sitä mitään oppii, jos ei viitsi keskittyä oppimaansa??

Viikkot vierii, jos oikein laskin niin näitä viikkokuulumisia ei toivonmukaan postata pääsykoemerkeissä enää kuin laskujeni mukaan 14!!!!

Tehokasta lukemista myös ensi viikkoon tytöt ja pojat ja kaikki muut! Jokainen pystyy tähän halutessaan! Jos et muuten usko, niin anna kun Rob Schneider sen kertoo sulle!

Viikon yhteenveto
- koko poppoo sairastaa, ei oikein jaksa lukea
+ edistystä tapahtuu jälleen. Alan pikkuhiljaa selvitä laskuista myös "itsenäisesti" ilman että täytyy jotakin ratkaisun osaa tai kaavaa lunttia. Toki jotkin menee edelleen yli hilseen.
+ Valmennuskursseilla olen huomannut olevani tietojen tasalla. Vain vähän tulee "uutta" tietoa, ja tehtäviin vastaaminen vielä ainakin ihan kivaa.

Vol 2 Hakeminen/pääsykoe kokemukset

On siis tullut jo todettua että olen hakenut jo kahdesti aiemmin lääkikseen. Miksi en ole siis jo lääkäri? Mikä meni hakukertojen suhteen pieleen?


Tässä kolmannen hakukerran (ja ensimmäisen oikeasti vakavasti ottamani) myötä on tullut ajateltua paljon sitä, mitä elämäni olisi jos olisin jo lääketieteen opiskelija. Todennäköisesti olisin jo töissä, jos ensimmäinen hakukerta olisi aukaissut ovet. En jotenkin osaa kuitenkaan ajatella, että missään nimessä elämäni olisi kuulunut mennä niin. Minun polkuni on erilainen. Olen saanut tässä vuosien varrella niin paljon ystäviä ja rakkaita ihmisiä, olen kokenut suuria iloja ja suruja, joten en koe jääneeni paitsi mistään. Mutta jotakin näistä aiemmista hakukerroistakin on jäänyt onneksi käteen. Nimittäin palava halu jatkaa opintoja. Ja ennenkaikkea melko hyvä käsitys siitä, mitä se opiskelu vaatii!

Listaan tähän mielestäni merkityksellisimpiä tekijöitä, jotka estivät sisään pääsyn aiemmilla hakukerroilla


Täydellinen itseluottamuksen puute/omien kykyjen vähättely.

Vaikka haaveilin urasta jo nuorena, en kuitenkaan koskaan uskonut omaavani riittäviä taitoja. Kaikki matematiikan ja fysiikan kaavat aiheuttivat puistatuksia, en tulisi ikinä oppimaan saati ymmärtämään niitä. Ja sitten kun puhuttiin atomeista, en voinut ymmärtää miten muka niihin liittyvät tiedot voisivat olla tutkittu. Kuka voisi muka oikeasti tietää, paljonko yksi atomi painaa. Tästä lähtökohdasta lähdettiin siis lukemaan. Eihän siitä mitään tullut. Jätin esimerkiksi fysiikan kokonaan kertaamatta ennen tenttejä, sinisilmäisesti uskoen että kahden muun aineen liki täydellinen hallitseminen riittäisi. Näinhän oli minulle koulukuraattori luvannut.

Vailinainen lukutekniikka

Määrä korvaa laadun oli silloinen mottoni. Mitä enemmän käytin tunteja, ja mitä useammin luin bilsan kirjat läpi, sitä parempi mielestäni olin. Koe tilanteessa huomasin kuitenkin, että kyllä minä muistin lukeneeni nämä asiat, mutta se, mitä kurssilla niistä oli opetettu, oli täydessä pimennossa! En siis ollut oikeasti opiskellut mitään.

Puutteellinen perustietäminen

Jotta uutta osaamista voitaisiin rakentaa ja omaa tietopankkia kasvattaa, täytyy perusasioiden olla hallussa. Kertaus ja oman osaamisen arviointi on siitä syystä keskeisiä oppimisen prosesseja. Käytännössä lähes maanista bilsan kirjojen lukemista lukuunottamatta en kuitenkaan näitä harrastanut ollenkaan. Yritin fysiikasta opetella vaikeiden laskujen kaavojen johdetut muodot ulkoa, toivoen että juuri sama kysymys olisi kokeessakin. Ei tietenkään mitenkään kovin toimiva tekniikka.

Motivaation puute

Muistan kuinka vaikeaa keskittyminen tuolloin oli. Kaverit, uudet piirit, uusi koulu, aikuistuminen, kaikki kiinnosti niin paljon enemmän, kuin tenttaaminen. Ei minulla oikeasti ollut pienintäkään iloa tai intoa siinä tahkoamisessa mitä tuolloin tein. Koe oli pelottava, stressaava ja onneksi vasta kuukausien päästä
. Kunnes se ei sitä enää ollut, eikä aika enää riittänyt asioiden läpikäymiseen.

Ymmärtämättömyys kokeen vaativuudesta

En luonnollisestikkaan tajunnut että olisin voinut tutustua ja perehtyä valintakokeeseen ENNEN varsinaista koetta. Se kuinka pitkä ja raskas tentti oli, yllätti täysin. Lähdin sinne toki asenteella, että käydään nyt katsomassa, mutta mielestäni olin opiskellut onnistuneeni ja tottakai pettymys oli karvas kun tajusin miten väärässä olin ollut. Miten kauas se opiskelupaikka jäi.

Näitä asioita olen miettinyt paljon nyt vanhempana. Kaikki nuo seikat kertovat mielestäni omasta kypsymättömyydestäni ja olen osittain kiitollinenkin ettei se ihminen joka silloin olin vastaa kenenkään hengestä. Olin aivan pentu, enkä nyt jälkiviisaana todellakaan opiskelupaikkaa ansainnut. Mutta tämä herääminen on kyllä tuonut nyt menevään hakukevääseen ihan oman sävynsä! Yritän välttää nuo sudenkuopat, mihin aiemmin kompastuin.



Tässä mun vinkkini siis sinulle, jolle pääsykoe on ihan upouusi asia! Vaikka muistisi olisi kuinka hyvä ja laskupääsi laskinta terävämpi, älä luota liikaa yhteen hyvään ominaisuuteesi. Pääsykoe alue on niin laaja että oikeasti hallitaksesi kaiken sen tiedoon, töytyy asiayhteyksiä opetella, ja yrittää ymmärtää syitä ilmiöidem takana. Älä luota liikaa kokeessa tulevaan kaavaliitteeseen. Hyvällä tuurilla koe koostuu juuri sinun osaamisalueistasi. Todennäköisempää on, että ainakin osa kysymyksistä tulee myös sieltä heikoilta osaamisalueilta. Kun pääsykoe on sen verran vaativa että jokainen piste ratkaisee, täytyy jokaisen eteen tehdä töitä!