Tappio ja uusi taisto

Heipä vaan taas kaikille.

Aikaa viime päivityksestä on kulunut ihan törkyisen kauan, mutta blogimaailmaan palaaminen on herättänyt niin voimakkaan ristiriitaisia tuntemuksia etten ole saanut edes muiden kuulumisia luettua. Oma olo on ollut niin herkillä, että jokainen onnistumisteksti on tuntunut vääryydeltä, jokainen epäonnistumisteksti taas kahta kauheammalta. Nyt, kun oman pettymys on käsitelty ja rikkoutuneet haavelaivat  saatu kasattua taas jonkinlaiseen kuosiin, ajattelin päivittää hieman kuulumisia. En päässyt lääkikseen. Vieläkään.




Tämän vuoden koe oli oikeasti koe jolta odotin paljon. Edeltävään vuoteen nähden töitä tuli tehtyä järkevämmin, nopeammin ja tehokkaammin. Jaksaminen ja keskittyminen pysyi hyvänä pääsääntöisesti koko luku-urakan ajan. Mieli oli kirkas, suunta selkeä ja ajatukset kasassa niin opiskellessa kuin itse kokeessakin. (Tästä kuuluu ehkä kaikista suurin kiitos sille tuelle, avulle ja huolenpidolle jota olen saanut projektin aikana kokea)

Silti,tai ehkä juuri siksi, koe peittosi ja pesi penkin alle. Olo oli musertunut ja epäuskoinen. Luulin että minulla olisi ollut mahdollisuus. Pistekertymät kertoivat kuitenkin karua kieltään, sisään pääsystä jäätiin tänä vuonna kauas. Ja kuitenkin sisällä paloi ja palaa edelleen se pieni liekki. Se, joka ei suostu sammumaan. Vielä on yritettävä.


Tässäpä sitä siis taas ollaan. Aloittamassa luku-urakkaa tähtäimessä pääsykoe 2020.

Tulevat koemuutokset hirvittävät, sillä en usko sen edesauttavan meitä ei-ensikertalaisia mitenkään. Tänä vuonna ensikertalaisilla oli ihan selkeä hyöty akateemisesta kokemattomuudestaan, mikä ennen muutosta kouluttautunutta ja ammatinhankkinutta vanhusta riipaisee eriarvioistavuudellaan syvältä. Mutta peli on mitä on, ja tällä kertaa joku muu kirjoittaa säännöt oman agendansa mukaan.

Samalla koen jälleen suurta innostuneisuutta ja omistautuneisuutta. Taas on noin vuosi aikaa valmistella itseään entistäkin parempaan iskuun. Ensi vuoden kokeessa aion olla nimittäin niin hyvässä iskussa, ettei pääseminen takulla jää osaamisesta kiinni. Yritän ammentaa arjen ajan rippeistä kaiken hyödyn lukemiselle, ja se onkin lähtenyt varsin näppärästi käyntiin.  Omien taitojen epäily on mennyttä aikaa, olen löytänyt itseluottamusta ja varmuutta, uskoa itseeni. Se auttaa kummasti, kun joku muukin uskoo.  Toki heikkoja hetkiä edelleen on (ja tulee todellakin olemaan) mutta lähtökohtaisesti asenne on se, että minä osaan. Tästä tulee toivottavasti oleman ihan massiivinen apu tämän vuoden valmisteluissa.

Nyt kello tikittää täällä jo yhtätoista.
Huomenna on arkinen maanantai omine kotkotuksineen. Mieli tekisi vain istua kirjoittamaan ja lukemaan mitä ihmettä täällä blogien parissa on tapahtunut, mutta uni kutsuu.  Öitä!