Piinaava palo

Taas se alkaa. Vedän taistelu haarniskan ylleni. Teen sotasuunnitelman. Tehtävä vaikuttaa mahdottomalta, mutta pieni onnistumisen mahdollisuus piilee kaikkien strategististen liikkeiden takana. 

Avaan ensimmäisen luvun fysiikan kirjasta. Tervetuloa takaisin, vihattu odotettu rakastettu opiskelu.

Tämä viikko ei ole mennyt odotusten mukaisesti harjoitusten aloittamisen suhteen, mutta se sallittakoon jo pelkästään sairastelun takia nyt. Meillä on koko perhe ollut mahataudissa jo pari viikkoa, ja nyt se iski sitten itsellenikin. Sen sijaan että olisin aktiivisesti ja tehokkaasti opiskellut, olen yrittänyt päästä taas sisään tähän zoneen, että miten sitä opiskeltiinkaan ja mistä sitä voimaa ammennettiinkaan. Olen katsonut mielenkiintoisia dokkareita ja lueskellut blogeja. Kivan aktiivista keskustelua on tämän vuoden älyvuodossakin (jossa ehdottomasti kannattaa siis roikkua köh köh...). Töissä kysytään miten meinaan lukea, ja vaikka yritinkin asian pitää salassa, on olo hieman ehkä vapautuneenpi kun asiasta voi puhua puoliavoimesti. Vielä en ole siellä paljastanut kuinka tosissani aion tänä vuonna hakea.  

Olo on jännittynyt kuin jousella. Tunnen omassa kropassa sen palon ja poltteen päästä vihdoin tavoitteeseeni. Äkkiä äkkiä pian pian, enkä oikein malta pysyä paikoillani. Tunne on kiusallisen tuttu viime vuodelta, kun aloitin tätä samaa showta.  Minä tahdon, tahdon niin pirun kovasti päästä tällä kertaa tavoiteeseen. Mieli jouduttaa ajattelua jo kevääseen.  

Voi kun tämän vuoden voisi vain skipata, ja pääsisi nautttimaan tuloksista. Vaan työ on tehtävä ensin.  Joten kai se on iskettävä kiltisti perperi penkkiin ja hikoiltava! Maanantaina alkaa oikea työskentely ja samalla viikottaiset päivitykset edistymisestä. 

Tuntuu että tänä yönä tuskin nukun ollenkaan, niin turhautuneen innostunut olo on. Pitäisi lähtä kunnon hikilenkille purkamaan oloja, mutta se ei ole nyt mahdollista. Siispä puran niitä tänne blogiin. Jospa joku saa tämänkin tajunnanvirran ytimestä kiinni, ja kokee samaistuvansa.  Ehkä ensi kerralla mulla on jotain järkevääkin sanottavaa, mutta nyt paras mihin pystyn on uneton unelmointi ja haavaiden kaihoinen kelailu.

Öitä!