viikko 41

Mukavaa alkanutta sunnuntaita. Tämä päivä lopettaa kivasti viikon 41, ja ajattelin nyt kerrankin postata päivityksen ajallaan, enkä viikkoa myöhässä. :) 

Tällä viikolla julkaistiin viimein tulevan pääsykokeen opiskelijavalinnan kriteerit. Samalla saatiin myös tieto siitä, minä päivänä tuo suuri taistelu jälleen käydään. Ensi vuonna pääsykoe tehdään siis 19.5.2020. Listätietoa kokeesta ja valinnoista löydät esimerkiksi täältä.  Muutoksia opiskelijavalintaan tulee, osittain odotetulla tavalla, mutta nyt annettu päätös vastaa muutamaan kysymyksiin jotka vielä usealla keskustelupalstalla ihmisiä arveluttivat.  Lohdullisesta, ainakin minusta, kuulosti  maininta: Vähintään 49 % hakukohteiden aloituspaikoista täytetään valintakoevalinnassa.

Se, miten tämä vaikuttaa ensikertalaiset vs. uudelleen kouluttautujat akselilla, jäänee nähtäväksi. 

Työn täytteinen viikko on nyt takana.  Vaikka opiskelutunteja ei kertynyt mielettömiä määriä, olen kuitenkin tyytyväinen etenemiseen. Sain raivattua aikaa opiskelulle silloin kun suunnittelinkin, ja tehtävien onnistuminen sujui melko hyvin. Tuntuu, että pääsin taas kiinni opiskelurutiiniin melko hyvin, ja kunhan tämän saa vakiinnetettua, on tähän hyvä rakentaa lisää. 

Tiistaina kävin vähän nuuskimassa millainen fiilis tuolla meidän lääketieteen oppilaitoksen puolella on. Aikani kuljin käytävillä, katselin luokkahuoneita ja piipahdinpa kirjastossakin.  Oli hauska seurata koulun pari kuukautta (?) sitten aloittaneiden uusien opiskelijoiden ja kokeneempien konkareiden tohinoita, ja haaveilla samalla, kumpa minäkin joskus... Käynti oli jotenkin hyvin suloisen karvas. Vaikka olo olikin kun muukalaisella, joka luvatta tungettelee jo tehtävänsä (pääsykokeensa) suorittaneiden mailla, piristi pieni visiitti jotenkin kummasti mieltä. Tuli jotenkin tunne, että juuri tänne minä haluan, keskustelemaan opiskelutovereiden kanssa niistä oikeasti kiinnostavista aiheista. Enkä halua viettää enää yhtään vuotta juntaten fysikkaa, kemiaa tai ekologiaa. Ihmettelin käytäviä ja kirjastoa, hauskasti nimettyjä luokkahuoneita. Oman tavoitteen konkreettinen havainnointi toi jotenkin koko projektin uuteen valoon. Se lääkis ei ole mikään saavuttamaton haavemaailma, vaan ihan oikea rakennus ihan oikeine ihmisineen. 

Sainpa tehtyä myös kivan irtioton työelämästä. Kävin kokeilemassa miltä tuntuu opetustyö ja sain parin päivän ajan käydä kertomassa yläasteikäisille työstäni terveydenhuollon parissa. Mielenkiintoista oli ne  esiteinien vaihtelevat tavat reakoida itselle varsin arkipäivisiin asioihin. Se ihmettely ja oudoksunta oli jotenkin pysäyttävää, sillä itselle monet asiat tuntuvat niin tavattoman tavallisilta.  Ehkä siinä olisi yksi valttikortti itselle, josta pitää kiinni. 

Olen myös tällä viikolla yrittänyt kiinnittää huomiota opiskelutekniikkaan ja huolellisuuteen tehtävien teossa. Myönnän että suorrittaja-luonteeni on hieman haitannut oppimista, sillä koko ajan on tunne että minun pitäisi vain tehdä enemmän tehtäviä, nopeammin ja nopeammin. Nyt yritän sitten päinvastoin kiinnittää enemmän huomiota laatuun, ja nimenomaan oppia tekemistäni tehtävistä jotain. 

Tänään olisi tarkoitus vielä saada vähän tunteja vyön alle. Marssimme yhdessä vanhan ystävän, mutta nyt uuden opiskelutoverin, kanssa kirjastolle lukemaan. Tukiverkostosta on ihan mahdoton apu.  Monet asiat, joita ei itse edes hoksaa kysenalaistaa, tulee toisella kyseenalaistettua, ja päinvastoin. 

Rauhallisuutta opiskeluun! 

viikko 40: Vauhdikasta elämää

Viikko alkoi ja loppui jotenkin mielettömän vauhdikkaasti. Tuntui jotenkin että hyppäsin suoraan maanantaista viikonloppuun, ja sekin meni ohi varoittamatta. En ole juuri muuta kerennyt kuin siivota ja juosta kaupoissa viime hetken ostoksia. Meillä nimittäin oli edessä jotain aivan kammottavaa (ja kammottavan ihanaa).

Ensimmäiset kaverisynttärit. Tuo pelätty tapahtuma, joka tarkoittaa joka vuotisen synttärirumban alkua myös meidän perheessämme.  Kiljuvat lapset juoksemassa sokeripäissään. Perintö vaasit keikkumassa korokkeillaan. Uhkakuvia loputon määrä.

On siis keksittävä tästä lähtien aina uudet metkut ja teemat, eikä enää kelpaa kakku, kahvi ja isovanhemmat synttärikemuiksi. Samalla tietty vanhempien sydän hieman sulaa, meidän pieni on jo niin iso...

Synttärit sujuivat onneksi aivan ihanasti, ja pitkä ja uuvuttava päivä oli kaikenkaikkiaan onneksi hyvinkin positiivinen ja antoisa. Lapsen onnea ja riemua on kuitenkin niin ihana seurata, ja tuntuu että siitä saa itsellekkin akkuja ladattua jotenkin ihan ennen vanhemmaksi tuloa kokemattomalla tavalla.  Voi kun pystyisi itsekkin niin avoimesti kokemaan ja ilmaisemaan sitä elämäniloa mitä vain lapsi voi kokea.

Tämä postaus jää nyt aivan mitättömäksi tyngäksi, mutta täytyy myöntää ettei tämä viikko antanut yhtään enempää kirjoittamisen aihetta. Lukemiseen käytetyt tunnit jäi pyöreäksi nollaksi, eikä todellakaan väsymykseltä jaksanut mitään muutakaan tehdä. Nyt taas maanantaina reippaana töihin toipumaan!

viikko 39: Organisointia, suunnittelua ja seurantaa

Takana melkoisen tavallinen viikko. Opiskelun suhteen aikataulu ei tahdo pysyä millään ja tiedän jo etukäteen että myös seuraava viikko tulee olemaan melkoisen haastava. Murjotan kun en pääse lukemaan, ja kun pääsen, en tahdo oikein tietää mistä aloittaisin. Päämäärä siintää selkeänä mielessä, mutta ryhti opiskeluun vielä puuttuu selkeästi.

Tällä viikolla yritin siis paneutua mua kovasti hidastavaan seikkaan. Suunnitteluun. Organisointiin. Koen jotenkin opiskelun aikataulutuksen ja suunnittelun hirveän hankalaksi, varsinkin kun en voi etukäteen päättää kuinka monta tuntia viikossa aikaa työskentelylle siunaantuu. Aiemmin olen kuvitellut olevani hyväkin suunnittelija, ja opintosuunnitelmia, suunnitelman suunnitelmia ja hätäsuunnitelmia löytyykin kuluneen kahden vuoden ajalta melko paljon. Mutta sitä kuinka hyvin suunnitelmat pitävät, en ole näköjään seurannut lainkaan.

Tartuin myös härkää sarvista ja suoritin jo hieman stressiksi asti paisuneen asian vihdoin pois päiväjärjestyksestä. Kävin nimittäin läpi kaikki viime vuosien valmennuskurssien materiaalit ja järjestin ne. Keväästä asti ääretön pino tulosteita on koristanut meidän vierashuoneen sänkyä, kun ne on hätäpäissään viimehetken lukujen yhteydessä siihen heitetty.

Huomasin vanhoja nivaskoja läpikäydessäni sellaisen seikan, että minulle toimii ehkä parhaiten perinteisen almanakan seuranta. On vain raadollisesti läpikäytävä päivittäin läpi mitä, ja miten on edetty. Tälläistä seurantaa tein 2017 syksyllä, ja sieltä onkin parhaat tulokset etenemisvauhdissa. Toki jokaiselle toimii omanlaiset vippaskonstinsa, ja mielelläni kuulisinkin millaisia olette itse kokeneet hyväksi. Nyt on nimittäin tämänkin himosuunnittelijan aika saada sellainen plään aikaiseksi, joka olisi helppo tuoda mukaan käytäntöön.

Mutta edelleen ihan positiivissa tsempeissä mennään. Aikaa kokeeseen on, ja aikaa myös hioa omaa lukutekniikkaa ja motivaatiota. Varsinkin, kun nyt ei tule olemaan taustalla tukena valmiiksi laadittuja ohjelmia, kuten kahtena edellisenä keväänä on. Hyvin suunniteltu on puoleksi tehty, vai miten se nyt meni? :)