tiistai 8. lokakuuta 2019

viikko 40: Vauhdikasta elämää

Viikko alkoi ja loppui jotenkin mielettömän vauhdikkaasti. Tuntui jotenkin että hyppäsin suoraan maanantaista viikonloppuun, ja sekin meni ohi varoittamatta. En ole juuri muuta kerennyt kuin siivota ja juosta kaupoissa viime hetken ostoksia. Meillä nimittäin oli edessä jotain aivan kammottavaa (ja kammottavan ihanaa).

Ensimmäiset kaverisynttärit. Tuo pelätty tapahtuma, joka tarkoittaa joka vuotisen synttärirumban alkua myös meidän perheessämme.  Kiljuvat lapset juoksemassa sokeripäissään. Perintö vaasit keikkumassa korokkeillaan. Uhkakuvia loputon määrä.

On siis keksittävä tästä lähtien aina uudet metkut ja teemat, eikä enää kelpaa kakku, kahvi ja isovanhemmat synttärikemuiksi. Samalla tietty vanhempien sydän hieman sulaa, meidän pieni on jo niin iso...

Kuvahaun tulos haulle kids bday

Synttärit sujuivat onneksi aivan ihanasti, ja pitkä ja uuvuttava päivä oli kaikenkaikkiaan onneksi hyvinkin positiivinen ja antoisa. Lapsen onnea ja riemua on kuitenkin niin ihana seurata, ja tuntuu että siitä saa itsellekkin akkuja ladattua jotenkin ihan ennen vanhemmaksi tuloa kokemattomalla tavalla.  Voi kun pystyisi itsekkin niin avoimesti kokemaan ja ilmaisemaan sitä elämäniloa mitä vain lapsi voi kokea.

Kuvahaun tulos haulle happiness

Tämä postaus jää nyt aivan mitättömäksi tyngäksi, mutta täytyy myöntää ettei tämä viikko antanut yhtään enempää kirjoittamisen aihetta. Lukemiseen käytetyt tunnit jäi pyöreäksi nollaksi, eikä todellakaan väsymykseltä jaksanut mitään muutakaan tehdä. Nyt taas maanantaina reippaana töihin toipumaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti