Aurinko paistaa. Taivas on lähes pilvetön. Joku naapureista leikkaa nurmikkoa, ja ruohonleikkurin laulu onkin kesäkuisen lähiön lakkaamaton laulu, siinä missä lintujen sirkutus ja tuulen huminassa havisevat haavan lehdet. Käsillä on tavallinen sunnuntai, mies on harrastusten parissa ja istun terassillamme kahvimukin kanssa läppäri sylissäni. Lapset leikkivät vieressä merenneidoilla - vedentäyttämään vaaleanpunaiseen siivoussaaviin upotettu talon reunakivi luo yllättävän hyvin pientä merenneitoa replikoivan miljöön leikin tueksi.
Olo on rauhallinen. Tyyni. Edes sähkölaiteiden ja räiskyvän veden sijoittuminen alle metrin säteelle toisistaan ei tällä hetkellä hetkauta. Talon yli lentää laulujoutsenten aura kohti läheistä peltoa.
Hetki on pala tyyntä keskellä myrskyä. Kesän aikana teen nykyisiin opintoihini liittyvää massiivista projektia, jonka läpivieminen vaatii 8-16 viikkotyöskentelyn lisäksi laajaa tutkimustiedon hakemista sekä raporttien kirjoittamista. Kesän lopussa saapuvat veronpalautukset antavat mahdollisuuden aloittaa myös tontille kaavailtuja rakennussuunnitelmia.
Pääsykoe tulokset jännittävät jotenkin uudella tavalla. Jos tulokset saapuvat spekulaatioiden mukaisesti jo viimeisen viikon maanantaina, 3.7. eikä takarajaksi asetettuna 7.7., en todennäköisesti uskalla katsoa valintatulosta ennen kuin olen turvassa ihmisten ilmoilta. Viime vuonna katsoin tulokset keskellä labraa, ja kaikki funktionaaliset kyvyt menivätkin sen päivän osalta siinä. Onneksi kyseisenä päivänä työt olivat kevyitä rinse and repeat-tyylisiä tehtäviä.
Tulosten tulemiseen on siis vielä aikaa kolmesta liki neljään viikkoon. Tuntuu uskomatomalta, että kokeesta onkin jo kulunut kolme viikkoa. Toisaalta olo on, kuin olisi vasta eilen sulkenut luentosalin ovet takanaan, mutta toisaalta, kuin kokeesta olisi kulunut jo vuosi. Kaikki kysymykset vastauksineen ovat pyyhkiytyneet jo mielestä. Olen aktiivisesti yrittänyt täyttää arkeani kaikella, mikä täyttää aikaa ja vaatii huomion kiinnittämistä muualle.
Tyyni hetki on nyt erittäin paikallaan. Yritän ladata itseeni kaikki ne äänet, värit ja tunnelmat joita tällä hetkellä ympärilläni kelluu. Kupla puhkeaa kyllä pian, ja tunneskaala seilaa ahdistuksesta euforiaan.
Täytän vielä kupin kahvilla ja varastan meille hetken kiireetöntä aikaa vain olla.
Ihanaa sunnuntaita jokaiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti