Vuonna 2018 jokin kolahti sisälläni. Huomasin olevani oman elämäni risteyksessä. Olin rakentanut talon ja hankkinut perheen. Koirakin löytyi, ja vaikkei tupa ollutkaan punainen, oli pihassa myös mansikkamaa. Olin unelmieni työssä. Melkein. Sinnepäin. En sittenkään. Hetken pysähdys ja huokaus: käytänkö todellakin elämästäni päivittäin kolmasosan vain katsoakseni kuinka unelmaani toteuttaa joku muu?
Olin valmistunut aiemmin hoitotyöhön. Luonteeseeni kuuluu suurten haasteiden edessä löytää syitä tyytyä vähempään, kuin mitä haluaisin. Ajattelin, että voisin luoda uran hoitotyöstä, eikä lopulta työllä ollut niin väliä, sehän oli vain tapa rahoittaa vapaa-aika. En kuitenkaan ollut ottanut huomioon kyvyttömyyttäni löytää merkitystä merkityksettömyydestä. Työ alkoi tuntua liian pieneltä. Raamit ja rajat ahdistivat. Mielenkiintoa, taitoakin ja erityisesti tahtoa olisi tehdä työ hyvin ja vielä vähän lisää. Jäykät hierarkiat ja laillistamisen rajoitukset iskivät vastaan: vaikka taitosi riittäisivätkin haastavimpiinkin tehtäviin, tarvitsit paikalle aina kiltin lääkärisedän/-tätin antamaan luvan niiden suorittamiseen. Kaikki tiesivät sen. Osa pönkitti tällä faktalla omaa asemaansa, egoaan. Väsyin. Suutuin. Päätin.
Nyt, aikuisena, tarpeeksi kypsänä ja motivoituneena. Aloittaisin retken johon olen ollut aina ennen liian pelokas tarttumaan. Hakisin lääketieteelliseen koulutukseen. Yliopistoon. Minä, duunarisuvun lapsi, josta ei ikinä odotettu tulevan mitään. Lähestyvä kolmenkympin kriisi siivitti haluani saavuttaa elämääni ne virstaan pylväät, joiden uskoin kannattelevan lopun elämäni arjen kuvaa. Oli aika luoda viisvuotissuunnitelma.
Elämäni on aina kulkenut pitkän tähtäimen tavoitteiden mukaan. Olen uskomattoman kyvytön käyttämään kalentereita, eikä ESTP luonteeni salli tarkkojen ja ahtaiden viikkosuunnitelmien laatimista. "Sitten joskus" -suunnitelmat sopivat hetkessä elävälle ihmiselle paljon paremmin. Vuonna 2018 aloitin projektin, jonka tähäimessä oli päästä viiden vuoden aikana lääkikseen. Haasteita oli, pieni lapsi, kasvava perhe, rakentaminen ja häät loivat elämäntilanteen joka oli äärimmäisen huono lähtökohta aikaa vaativaan opiskeluun. Lukiosta oli tietenkin kulunut jo aikaa, joten lähtötaso oli niinsanottu 0.
Aloitin projektin. Perustin bloginkin. Noin kaksi vuotta jaksoin sitä ylläpitää, kunnes totesin sen ohjaavan katsettani liikaa pois tavoitteesta. Blogi vaimeni, haave jäi.
Vuonna 2023 viisvuotissuunnitelma saavuttaa päätöksensä. Tämä on se vuosi, kun lopulta viisivuotinen luku-urakka, kaikkine kompastuksineen, kaikkine elämäntäytteisine ylä- ja alamäkineen saapuu päätökseensä. Tänä vuonna on kulunut tasan 5 vuotta ensimmäisestä aidosta hakuyrityksestä. Tähän asti jokainen hakukerta on päättynyt karvaaseen tappioon, ja uuden verisen taistelun aloitukseen. Kuukauden päästä on totuuden hetki. Koen olevani sen velkaa itselleni, sekä niille muutamille jotka iloa blogistani löysivät, että palaan vielä kertomaan, mihin kaikki johti.
Kuluvan kuukauden aikana aion päivittää blogia aktiivisesti ja käydä läpi matkaani. Viimeistään 7.7. 2023 valintakokeen julkistamisen takarajan merkkaavana päivänä, vannon, että tuon tulokset täällä julki. Odotukset ovat kovat, mutta niin ovat panoksetkin.
Mitä tapahtuu siis, kun yksi aikakausi sulkeutuu, paperit niputetaan pinoon ja on aika arkistoida viiden vuoden työt? Silloin on aika reflektoida, hyvästellä työ ja lopulta jatkaa. Jos paikka lääkiksessä jää edelleen saavuttamatta, on aika miettiä onko itsestäni vielä hakemaan vai onko aika asettaa uusia, mielenkiintoisempia tavoitteita. Jos huomaan tavoitteen tulleen saavutetuksi, jos opiskelupaikka on viimein saavutettu, alkaa uudenlainen, vapautuneempi jakso elämässäni. Elämä kuitenkin jatkuu, tapahtui mitä tahansa. Pettymyksiä ja onnistumisia tulee silti. Akateeminen innostuneisuus on edelleen osa itseäni, ja olen vuosien aikana luonut pohjaa seuraavalle viisvuotissuunnitelmalle.
Viisvuotissuunnitelman jälkeenhän laaditaan aina uusi viisvuotissuunnitelma.
Odottaviin tunnelmiin, ystäväsi, viisvuotissuunnittelija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti